Pakkotila on tietyllä tavalla hätävarjelun aisapari. Siinä missä hätävarjelu käsittelee "oikeus vääryyttä vastaan"-tilannetta, pakkotilassa kyse on sellaisen pakottavan vaaran torjumisesta, jota ei ole aiheuttanut oikeudeton hyökkäys. Kyse on siis oikeudesta oikeutta vastaan.
Rikoslain 4 luvun 5 §:
5 §. Muun kuin edellä 4 §:ssä tarkoitetun, oikeudellisesti suojattua etua uhkaavan välittömän ja pakottavan vaaran torjumiseksi tarpeellinen teko on pakkotilatekona sallittu, jos teko on kokonaisuutena arvioiden puolustettava, kun otetaan huomioon pelastettavan edun ja teolla aiheutetun vahingon ja haitan laatu ja suuruus, vaaran alkuperä sekä muut olosuhteet.
Jos oikeudellisesti suojatun edun pelastamiseksi tehtyä tekoa ei ole 1 momentin perusteella pidettävä sallittuna, tekijä on kuitenkin rangaistusvastuusta vapaa, jos tekijältä ei kohtuudella olisi voinut vaatia muunlaista suhtautumista, kun otetaan huomioon pelastettavan edun tärkeys, tilanteen yllätyksellisyys ja pakottavuus sekä muut seikat.
Nykyinen pakkotilasäännös jakaa pakkotilan oikeutuksen kahtia. Pykälän 1 momentti säätää oikeuttavasta pakkotilasta, jonka vallitessa sinänsä rikostunnusmerkistön täyttävä teko katsotaankin oikeudenmukaiseksi, eli rikosta ei ole ollenkaan tapahtunut. Selkeä esimerkki on vaikkapa haaksirikkoutuminen saarelle, jossa sijaitsevaan mökkiin on murtauduttava paleltumisen välttämiseksi. Tässä suojeltava etu (ihmishenki) on olennaisesti aiheutettua materiaalivahinkoa (rikkoutunut ovi, ikkuna tms.) suurempi. Olennaisilta osin tässä on siis kyse intressivertailusta: Minkä edun uhraaminen on järkevää?
2 momentissa puolestaan säädetään anteeksiannettavasta pakkotilasta. Tästä on kyse silloin, kun intressivertailu ei sinänsä oikeuta tekoa, mutta "tekijältä ei kohtuudella olisi voinut vaatia muunlaista suhtautumista". Anteeksiantoperusteena pakkotila suojelee lähinnä virhearviointien osalta.
Pakkotila sinänsä on käsitteellisesti melko lähellä hätävarjelua, jonka voisi luonnehtia pakkotilan erityistapaukseksi (tätä lähestymistapaa ei tosin ole valittu lakitekstissä). Erityisesti ns. defensiivisen pakkotilan (ks. myöhemmin) osalta erot ovat varsin häilyviä. Koska nykyisessä rikoslaissa hätävarjelun ja pakkotilan oikeutusperusteet ovat pitkälti samankaltaisia, erotteluvaikeudella ei ole käytännössä suurta merkitystä.
Ensimmäinen askel pakkotilatapauksen käsittelyssä on aina oikeutuksen arviointi. Lähtökohtana on, kuten 1 momentista voi lukea, vähäisimmän mahdollisen haitan aiheuttaminen. Ensisijaisesti tulisi uhrata omat edut ja vasta sen jälkeen kolmannen osapuolen oikeudet. Samaten tulisi aina valita keino, joka aiheuttaa pienimmän haitan. Edelleen intressivertailun lähtökohtana on se, että suojeltavan edun on oltava uhrattua etua suurempi.
Edellä esitetyt kriteerit eivät kuitenkaan ole täysin kiveen hakattuja käytännön näkökulmasta, sillä 2 momentin anteeksiantosäännös mahdollistaa joustavammankin tulkinnan. Esimerkiksi tilanteessa, jossa pakkotilateolle olisi ollut jokin toinen vaihtoehto, mutta se olisi ollut erityisen vaikeasti käytettävissä, ei kyse ole 1 momentin mukaisesta oikeutusperusteesta. Toisaalta tällöin voidaan pakkotilatekoa kuitenkin pitää anteeksiannettavana. Analogisesti vastaavaa voitaneen soveltaa omien ja kolmannen osapuolen etujen suhteeseen.
Arvovertailu jo itsessään on vaikeahko asia. Perussäännöt kuten "ihmishenki on aina omaisuutta arvokkaampi" ja "suuri omaisuus on pientä omaisuutta arvokkaampi" ovat suhteellisen selkeitä, mutta kuinka paljon omaisuutta voidaan uhrata pienen vamman välttämiseksi? Kuinka merkittävästi tunnearvojen tulee vaikuttaa punnintaan? Käytännössä pakkotilan puitteisiin hyväksytään kohtuullisesti myös henkilökohtaisten arvojen vaikutusta, joskin tällöin yleensä kyse on nimenomaan 2 momentin anteeksiannettavuuden tulkinnasta.
Arvovertailun vaikeuteen liittyy myös eräs erikoistapaus. Defensiivisessä pakkotilassa on kyse hätävarjelua lähestyvästä tilanteesta, jossa uhka on lähtöisin samalta taholta, jonka etuja ollaan uhraamassa. Esityöt (HE 44/2002 vp, s. 120) mainitsevat hieman erikoisen esimerkin, jossa naapurin rotukoira hyökkää oman sekarotuisen koirasi kimppuun. Tässä tilanteessa rotukoiran surmaaminen voisi olla oikeutettua, vaikka tässä uhrattu omaisuusetu sinänsä onkin pelastettua arvokkaampi.
Jouni Heikniemi
11.2.2004
Tämä dokumentti kuuluu sivujeni osioon
Kirjalliset tuotokset / Oikeudellista asiaa.