Rikos ei aina toteudu, mutta silti rangaistus voi kohdata tekijän. Yrityksen rajaamiseen liittyy kuitenkin aivan omaa problematiikkaansa, jota käsitellään seuraavassa.
Rikoslain 4 luvusta:
1 § Kun yritys lain mukaan on rangaistava, eikä erityistä rangaistusta siitä ole määrätty;
tuomittakoon rangaistus sen lainpaikan mukaan, joka säätää rangaistuksen täytetystä rikoksesta, kuitenkin
vähentämällä yleistä lajia olevan rangaistuksen niin, kuin 3 luvun 2 §:n mukaan vähennetään siltä, joka on täyttänyt viisitoista, vaan
ei kahdeksantoista vuotta.
Mitä on säädetty viraltapanosta, [erottamisesta virantoimituksesta] sekä muistakin seuraamuksista, joita laki täytetystä rikoksesta
määrää, käytettäköön myös yrityksestä rangaistaessa.
2 §
Jos tekijä omasta tahdostaan, eikä ulkonaisten esteiden tähden, on luopunut rikoksen täyttämisestä,
taikka ehkäissyt sen vaikutuksen, joka tekee rikoksen täytetyksi; jääköön yritys rankaisematta.
Jos sellainen yritys käsittää teon, joka semmoisenaan on eri rikos; tuomittakoon siitä rikoksesta rangaistus.
Riippuu rikoksesta. Osassa rikoksista yritys on säädetty rangaistavaksi, osassa ei. Jos rikos on rangaistava, sen säännöksessä tyypillisesti mainitaan yrityksen rangaistavuudesta erillisessä momentissa. Yrityksestä on erotettava valmistelu, joka on vielä yritystäkin ennen tapahtuvaa rikoksen toimeenpanoon liittyvää toimintaa. Valmistelu on kriminalisoitua vain siinä tapauksessa, että siitä on erikseen säädetty. Jos näin on, se on erotettu kokonaan omaksi rikosnimikkeekseen (esim. valtiopetoksen valmistelu, RL 13:3).
Sikäli kun yrityksestä rangaistaan, siitä yleensä rangaistaan lievennetyn asteikon mukaan. Joissain yksittäisissä rikossäännöksissä voidaan myös määrätä, että yrityksestä rangaistaan saman asteikon mukaan kuin itse rikoksestakin.
Oma yritysten lajinsa ovat ns. kelvottomat yritykset, joissa esimerkiksi yritetään tappaa valmiiksi kuollut henkilö tai ryöstää tyhjä huoneisto. Kelvottomasta yrityksestä sinänsä ei rangaista, mutta raja sen ja rangaistavan yrityksen välillä on varsin häilyvä. Joissain ratkaisuissa ei ole vaadittu konkreettisen rikosvaaran syntymistä, vaan pelkkä abstrakti vaarallisuus on riittänyt. Esim. tapauksessa KKO 1998:109 17 autoon murtautunut A oli tuomittu rangaistukseen varkauden yrityksistä myös niiden autojen osalta, joista mitään ei tosiasiassa ollut varastettu, koska varkauden toteutumatta jääminen johtui siitä, ettei autoista ollut löytynyt A:n kaipaamaa omaisuutta.
Rikoslaki ei tällä hetkellä anna vastausta kysymykseen siitä, milloin käsillä on yritys, milloin valmistelutoimi ja milloin itse rikos. Tällainen säädös on kyllä mahdollisesti tulossa rikoslakiuudistuksen myötä.
Yritys on vaihe, joka sijoittuu valmistelun ja itse rikoksen väliin. Rikoksesta se on usein helpohko erottaa rikostunnusmerkistön avulla: kun se täyttyy, on itse rikos kyseessä. Tämäkin raja tosin liikkuu sen mukaan, mistä rikoksesta on kysymys. Tunnusmerkistö täyttyy joissain rikoksissa varsin helposti: esimerkiksi vakuutuspetos (RL 36:4) tulee tehdyksi jo sillä, kun palovakuutettu omaisuus sytytetään tuleen. Sen sijaan moni muu rikos vaatii paljon enemmän.
Toiseen suuntaan rajattaessa taas yrityksen katsotaan alkavan siitä, kun on ryhdytty tunnusmerkistön mukaiseen toimintaan, ns. täytäntöönpanotoimeen. Eräänä rajalinjana on myös ollut vaaran käsite: jos vaaraa rikoksen toteutumisesta ei ole, ei voida vielä olla yritysvaiheessa.
Tapauksessa KKO 1998:54 varkauden yritykseksi katsottiin liikkeen lasin naarmuttaminen lasiveitsellä. Tämän katsottiin jo toteuttavan varkauden tunnusmerkistön niin pitkälle, että yrityksestä tuomitseminen oli perusteltua. Ratkaisussa KKO:1975-I-1 kivellä kaupan ikkunan rikkonutta A:ta syytettiin varkauden yrityksen ohella myös vahingonteosta. A oli poistunut paikalta tultuaan häirityksi. Syyte vahingonteosta hylättiin, koska A ei ollut tehnyt enempää vahinkoa kuin mitä varkauden yrityksen voitiin katsoa edellyttäneen.
Tapauksessa KKO:1975-II-70 A oli murtautunut asuntoon ja kantanut sieltä omaisuutta rappukäytävään. Hakiessaan pakettiautoa lähemmäs hänet oli pidätetty. A tuomittiin törkeästä varkaudesta eikä sen yrityksestä. Toisaalta kuitenkin KKO 1998:44:ssä kauppaan murtautunut A oli syyllistynyt vain varkauden yritykseen, koska hän ei ollut ehtinyt siirtämään tavaroita pois kaupan tiloista. Varkauden katsottiin edellyttävän omaisuuden siirtymistä tekijän hallintaan. Samalla linjalla oli myös KKO:1974-II-58.
Varsin pitkälle vedetty yrityksen tulkinta löytyy tapauksesta KKO:1985-II-8, jossa huumausaineen levittämiseksi on katsottu jo A:n meneminen asuntoon, josta hänen oli määrä saada ainetta levitettäväksi. A tuomittiin huumausaineen levittämisestä, vaikka poliisit olivat pidättäneet hänet heti asunnolla.
Ratkaisussa KKO 1993:103 todettiin, että kun A oli yrittänyt ampua B:n ja C:n, mutta epäonnistunut aseen varmistimen jäätyä päälle, A oli syyllistynyt tapon yritykseen. Koska ase oli ollut periaatteessa toimintakelpoinen, yritystä ei katsottu kelvottomaksi.
Mikäli yritys ei ole vielä päättynyt, tekijällä on mahdollisuus vapautua rangaistuksesta luopumalla yrityksestä. Esimerkiksi tapon yrityksestä ei tuomita henkilöä, joka lopettaa vaikkapa toisen pahoinpitelyn selkeästi ennen kuin tappaminen olisi ollut realistisesti mahdollista. Toisaalta sinänsä jo täytettyä rikostakin voi katua estämällä seurauksen syntymistä. Esimerkiksi pommin virittänyt henkilö voi välttää syytteen vaikkapa joukkotuhonnan yrityksestä, jos onnistuu purkamaan pommin ennen sen räjähtämistä.
Luopumisella ja katumisella on merkitystä vain, jos tekijä tekee sen omasta tahdostaan. Jos ulkoiset olosuhteet tai vaikkapa tekninen este on syynä teon peruuttamiseen, vapauttavaa vaikutusta ei ole. Tärkeää on kuitenkin huomata, että vapauttavuus muutenkin kohdistuu vain siihen rikokseen, mikä oli tavoitteena; luopumishetkeen asti tehdyt teot ovat edelleen rangaistavia. Esimerkiksi ylläolevassa esimerkissä tappamisaikeistaan luopuva syyllistyy edelleen pahoinpitelyyn ja pomminpurkaja saanee syytteen ainakin joukkotuhonnan valmistelusta.
KKO:1986-II-68:ssa nuoret D, E ja U olivat väkivalloin ottaneet T:ltä hänen kantamansa kassin. Kassissa ei kuitenkaan ollut mitään ryöstettäväksi kelpaavaa, joten he olivat saman tien palauttaneet kassin T:lle. Kolmikko tuomittiin ryöstöstä, koska kassin haltuunoton jälkeen tehokas katuminen ei ollut enää mahdollista.
Tapauksessa KKO 1993:44 A oli sytyttänyt asuinkerrostalon palamaan. Hän oli kuitenkin välittömästi tulen sytytettyään ryhtynyt sammutustoimiin, ja niissä epäonnistuttuaan kutsunut palokunnan paikalle. Syyte murhapoltosta hylättiin, ja A tuomittiin täyttä ymmärrystä vailla tehdystä varomattomasta tulenkäsittelystä sakkoihin.
Ratkaisussa KKO 1990:9 A oli yrittänyt tappaa B:n lyömällä häntä veitsellä kaulaan. A oli kuitenkin kutsunut heti tekonsa jälkeen ambulanssin paikalle niin pian, että B oli selvinnyt hengissä. Koska A oli omalla toiminnallaan vapaaehtoisesti ehkäissyt tapon tunnusmerkkien toteutumisen, hänet tuomittiin vain törkeästä pahoinpitelystä.
Jouni Heikniemi
12.6.2001
Tämä dokumentti kuuluu sivujeni osioon
Kirjalliset tuotokset / Oikeudellista asiaa.