Miten säädös yksilöidään?

Juridiseen argumentaatioon ja syvällisempään pohdintaan kuuluu luonnollisestikin viittaukset itse lakiteksteihin. Säädösviittausten ymmärtäminen on tärkeää sujuvalle tekstin luvulle. Tässä käsittelen muutaman tavallisimman tapauksen, joihin erilaisia julkaisuja lukiessaan voi törmätä.

Tässä dokumentissa käsitellään eritasoisia oikeudellisia säädöksiä. Jos sääntelyjärjestelmä ei ole tuttu vanhastaan, kannattaa siihen perehtyä ennen tätä tekstiä lukemalla läpi kirjoittamani dokumentti "Oikeudellisten sääntöjen rakenteesta Suomessa".

Nimi ja säädösnumero

Usein, ja varsinkin yleisluontoisessa tekstissä, lakiin viittaaminen onnistuu pelkästään lain nimeä käyttämällä: rikoslaki, laki asuntohuoneiston vuokrauksesta ja niin edelleen. Nimi riittää yksilöimään säädöksen lukijan mielessä, ja tarvittaessa sitä voidaan käyttää lisätietojen etsintäänkin. Tämä muoto on ehdottomasti yleisin. Kannattaa kuitenkin huomata, että monilla laeilla saattaa olla myös epävirallinen kutsumanimi: esimerkiksi oikeustoimilain oikea nimi on laki varallisuusoikeudellisista oikeustoimista ja joissain teksteissä esiintyvä teletoiminnan tietosuojalaki on laki yksityisyyden suojasta televiestinnässä ja teletoiminnan tietoturvasta.

Jos teksti on suunnattu sellaiselle kohderyhmälle, jonka voidaan olettaa tarvitsevan lisätietoa viittauksen kohteesta, nimen ohessa mainitaan usein lain säädösnumero. Tavallisesti säädösnumero ilmaistaan muodossa xxx/yyy, jossa yyyy on säädöksen julkaisuvuosi ja xxx Suomen Säädöskokoelman mukainen säädösnumero. Numerointi on juokseva ja alkaa joka vuosi ykkösestä: esimerkiksi 1/2000 on vuoden 2000 ensimmäinen säädös. Säädösnumeroa voidaan käyttää tarkentimena esimerkiksi seuraavasti: työsopimuslaki (55/2001) tai laki asuinhuoneiston vuokrauksesta (481/1995).

Toinen tapa ilmoittaa säädösnumero on muoto pp.kk.vvvv/xxxx, jossa pp.kk.vvvv on säädöksen antopäivämäärä ja xxxx sen numero säädöskokoelmassa. Tämä muoto kääntyy aiemmin esiteltyyn yksinkertaisempaan muotoon suoraan käyttämällä päiväyksen vuosilukua: esimerkiksi työsopimuslaki (2.2.2001/55) on työsopimuslaki (55/2001). Koska säädöksen antopäivämäärällä ei sinänsä ole mitään tekemistä esimerkiksi voimaantulon kanssa, ei tämä laajempi muoto ole normaalisti ensinmainittua hyödyllisempi.

Viranomaisteksteissä käytetään lähes yksinomaan yksinkertaisempaa ilmaisutapaa (esim. 565/1999). On syytä huomata myös, että 1900-luvun säädöksissä vuosituhannet jätetään usein pois: 565/99, 38/78. Joskus tätä lyhennystapaa näkee käytettävän myös 1800-luvun lakeihin, esim. konkurssisääntö 31/68 (oikeasti 31/1868) - onneksi tämä ei sentään ole kovin yleistä.

On syytä huomata, että lain nimen yhteydessä annettavalla säädösnumerolla viitataan kantalakiin, jolla ei välttämättä ole mitään tekemistä voimassa olevan tekstin kanssa. Esimerkiksi nykyinen rikoslaki on vuodelta 1889, mutta alkuperäisiä pykäliä ei ole montaa jäljellä. On siis virhe ajatella, että esim. viittaus rikoslakiin (39/1889) tarkoittaisi sitä, että kirjoittaja tarkoittaisi viitata nimenomaisesti tuon alkuperäisen kantasäädöksen tekstiin - tosiasiassa hän tarkoittaa rikoslakia kaikkine päivityksineen. Joskus tätä tarkoitusta voidaan selventää käyttämällä ilmaisua tyyliin "tuoteturvallisuuslaki (914/1986 muutoksineen)". Jos tarkoitus on ollut viitata nimenomaan alkuperäistekstiin esimerkiksi oikeushistoriallisessa keskustelussa, se kyllä yleensä käy kontekstista ilmi.

Johtuen tavasta jolla lakitietoa Suomessa julkaistaan (ja ei julkaista), päivityssäädösten tulkitseminen ilman maksullisia tietokantoja tai kirjoja on melkoisen työlästä. Tästä aiheesta lisää Lakeja webistä -kirjoituksessa.

Säädöstyypit ja lyhenteet

Säädöksiä on varsin monen tyyppisiä, joista tavanomaisimmat ovat tietysti laki ja asetus. Esimerkiksi asetukset jakautuvat vielä useampaan alaryhmään antajatahonsa mukaan: esimerkiksi Valtioneuvoston asetus, Tasavallan presidentin asetus tai Opetusministeriön asetus. Ministeriöt voivat tuottaa myös päätöksiä, kuten jotkut keskusvirastotkin (esimerkiksi Keskusverolautakunta, Kuluttajavirasto). Yleisimmistä säädöstyypeistä on käytössä myös lyhenteet: esimerkiksi "VMp vuoden 2001 taidekilpailupalkintojen verottomuudesta" on siis valtionvarainministeriön päätös mainitusta aiheesta. Oheisessa taulukossa on listattu ministeriöiden nimilyhenteet.

Muita käytössä olevia säädöstyyppien lyhenteitä on seuraavassa:

Lisäksi joillekin säädöksille on vakiintunut käyttöön erilaisia lyhenteitä. Tässä joitain niistä, lähimainkaan kattavaan esitykseen ei ole pyritty.

Kauppakaaren systematiikka

Suomen Laki -kirjoja julkaiseva Kauppakaari käyttää opuksissaan omaa lajittelujärjestelmäänsä, jossa jokaisella lakikirjassa mukana olevalla säädöksellä on oma signuminsa. Signum koostuu kaksikirjaimisesta aihepiiritunnisteesta ja kolminumeroisesta lakinumerosta: esimerkiksi tuoteturvallisuuslaki (Yr 502) sijoittuu Yritystoiminnan aihepiiriin (Yr) ja sen päälohkoon Yr 500, kuluttajansuoja.

Myös tätä merkintätapaa käyttäviä viittauksia (työsopimuslaki Ty 101) esiintyy joissain harvoissa teksteissä, lähinnä oppikirjoissa. Tällaista viittausta kannattaa purkaa säädöksen nimen perusteella, koska signumin avulla ei säädösnumeroa löydä kuin lakikirjaa käyttämällä. Toisaalta jos lakikirja löytyy (ja yleensä kirjastosta löytyy), pääsee kohtuullisen tuoreeseen lain versioon käsiksi helposti.

Lait on jaettu kolmeksi kirjaksi (Suomen Laki I, Suomen Laki II ja Verolait), joista jokainen sisältää yhden tai useampia aihepiirejä seuraavan taulukon mukaisesti.

Jouni Heikniemi
13.4.2001

Tämä dokumentti kuuluu sivujeni osioon
Kirjalliset tuotokset / Oikeudellista asiaa.